Quantcast
Channel: Home White Home
Viewing all articles
Browse latest Browse all 486

DIY-valaisin pojan huoneessa

$
0
0
Koulussa valaistussuunnittelun kurssilla pääsimme myös itse valmistamaan valaisimet. Halusin tehdä sellaisen valaisimen, joka tulisi meille varmasti käyttöön. Olinkin jo jonkin aikaa miettinyt, että esikoisen huoneen ikealamppu joutaisi vaihtoon. Mukavaa että tilalle tuli valaisin, jonka olen omin pikku kätösin ja suurella rakkaudella valmistanut. 

Poika kertoi myös omat toiveensa valaisimen suhteen: pyöreä sen olla pitää. Olin hänen kanssa samaa mieltä varjostimen muodosta ja suunnittelin, että se saisi olla valkoinen, of course, ja johto turkoosin värinen. Lopputulos on ihan onnistunut ja ainakin lampun uusi omistaja on kovasti tyytyväinen.

 


Varjostin on toteutettu varmasti jo monelle tutulla tekniikalla, eli liisterissä liotettua paperinarua kieputellaan ilmpallon tai jumppallon päälle. Itse käytin pohjana sellaista lasten hyppypomppupalloa. Muutama meidän luokkalainen teki varjostimen ison jumppapallon päälle. Niistä tuli kyllä tosi näyttäviä. Minun valaisimen halkaisija on n. 45 cm. Varjostimesta voi tehdä oman maun mukaan harvemman tai tiiviimmän.

Kaikki meidän ryhmäläiset eivät tokikaan tehneet varjostinta samalla tekniikalla, vaan osa käytti materiaalina silkkipaperia ja osa käytti paperinarua hieman toisella tavalla mm. punomalla kehikon ympärille. Kaikista varjostimista tuli tosi kauniita. Kaiken kaikkiaan tämä oli tosi mukava kurssi. Ehdin näpertämään myös toisen hieman pienemmän version tästä paperinaruvalaisimesta, mutta siitä laitan kuvia toisella kertaa.






Kuvasin pitkästä aikaa myös muita esikoisen huoneen yksityiskohtia. 
Matto on vaihtunut. Huoneessa oli aiemmin musta bukleematto, ja nyt tilalla on samanlainen mutta harmaa. Katosta roikkuu juniorin syntymäpäivillä käytettyjä pompomeja. 




Sängyn alla on oma tila lukemista, tv:n katselua ja pelaamista varten. Sängyn puurunko pistää pahasti silmään, mutta en vain saa aikaiseksi purkaa ja maalata sänkyä. Ystäväni oli tehnyt juuri samaisen homman ja kertoi, että ei ollut ihan pikkujuttu.




Pitäisi hieman uudistaa pojan taidegalleriaa. Teokset alkavat olla jo aika vanhaa tuotantoa, mutta sitäkin söpömpiä.



Rentoa viikonloppua ihanille lukijoilleni! 
Tervetuloa uudet lukijat! <3


Viewing all articles
Browse latest Browse all 486

Trending Articles