Johanna Koo Löytö-blogista lanseerasi uuden mielenkiintoisen haasteen, jonka halusin minäkin toteuttaa. Johannan toiveena oli myös, että bloggaajat kuvittaisivat postauksen omilla kuvillaan.
Johannan ajatus oli seuraava: Haluan aloittaa haasteen, jossa kerromme omia periaatteitamme bloggareina. Mikä on sinulle tärkeää? Mitkä asiat saavat sinut harmistumaan blogimaailmassa? Miten suhtaudut kuvien oikeuksiin? Miten hoidat yhteistyöpostaukset? Kerro asioista vapaamuotoisesti ja omalla tyylilläsi. Itse haluan tällä tavoin kertoa omat periaatteeni ja ajatukseni julkisesti, jotta lukijani saavat rehellisesti tietää mitä mieltä olen asioista. Minä aloitan!
Ja tässä tulee minun periaatteeni! Koska uusia lukijoita on koko ajan tullut lisää, ajattelin yhdistää tähän postaukseen myös pienen esittelyn itsestäni.
Perusjutut ja minä:
Olen 32-vuotias vaimo ja kahden pikkupojan äiti Pohjanmaalta. Pojat ovat 6v. ja toinen melkein 1v. Asumme kesällä 2012 valmistuneessa 95 neliön paritalossa. Koulutukseltani olen tradenomi ja työssä pankkialalla, mutta tällä hetkellä olen vielä hoitovapaalla. Olen myös opiskellut sisustusalaa Seinäjoella Sedu Aikuiskoulutuskeskuksessa. Harrastan bloggaamisen lisäksi lukemista, leffoja ja lenkkeilyä. Emme paljon matkustele, vaan mieluummin laitamme kotia ja siis kotoilemme. Haaveissa kuitenkin olisi päästä johonkin reissuun, kunhan nuorempikin herra vielä vähän kasvaa. Haaveilen myös edelleen ok-talon rakentamisesta. Meillähän oli jo tonttikin varattuna ennen kuin aloin odottamaan junioria, mutta päädyimme sitten lopulta helpompaan ja stressittömämpään ratkaisuun eli tähän paritaloon. Luonteeltani olen rauhallinen ja herkkäkin. Olen mieluummin kuuntelija kuin itse äänessä.
![]() |
Kuva viime talvelta lyhyemmällä tukalla. |
Aloitin bloggaamisen 10kk sitten osaksi ystävieni ja kynsiblogia pitävän pikkusiskoni innostamana. Olin jo kauan haaveillut omasta blogista, mutta kynnys aloittamiseen oli todella korkea. Olen aika pikkutarkka ja kaiken pitäisi olla alusta asti täydellistä ja haluaisin osata heti kaiken. Halusin jakaa tätä sisustusinnostustani samanhenkisten ihmisten kanssa, enkä pommittaa jatkuvasti ystäviäni Facebookissa uusilla ideoillani. Kaikki eivät nimittäin ole ihan yhtä kiinnostuneita sisustamisesta kuin minä ja sinä. ;)
Päätin heti alussa, että blogini painottuu hyvin vahvasti sisustamiseen, mutta välillä voin kirjoittaa jostain muustakin naisen elämään liittyvästä esim. muoti ja kauneus tai vapaa-aika. Harvoin poikkean sisustuslinjalta, mutta pidätän kuitenkin itselleni oikeuden siihen. Perheestäni en halua julkaista kuvia, enkä muutoinkaan käsittele arkeamme blogissani kovinkaan syvällisesti. Bloggaaminen on rakkain harrastukseni ja yritän myös ahkerasti kommentoida teidän muiden blogeissa. Olen erittäin kiitollinen ja otettu, että noin moni lukija on löytänyt blogini ja ilmeisesti tykkäätte siitä.
Teksti ja ulkoasu:
Blogin ulkoasu on minulle tärkeä asia ja kiinnitän ulkonäköön huomiota myös muiden blogeissa. Bloggerin jatkuvat ongelmat ärsyttävät kovasti, koska en saa muokattua esim. postausten otsikoiden fonttia tai poistettua taustakuvaa (muutokset eivät vain tallennu) ja kaikki muutkin muokkaukset vaikuttavat todella hankalilta. Höh.
Kuvassa on ihan ensimmäinen bannerini, jonka ihana pikkusiskoni väsäsi minulle. Aika pian tämän jälkeen tein itse kuvallisen bannerin sillä tykkään, että bannerin kuvista jo heti näkee blogin ja kodin tyyliä.
Tekstini yritän pitää melko lyhyinä ja ytimekkäinä. Harvoin jaksan kirjoittaa kovinkaan pitkiä sepustuksia. Olkoon tämä postaus poikkeus. Pidän sisustusblogeissa kuvia tekstiä tärkeämpinä, mutta molempia tietysti tarvitaan. Kirjoitan selkeää yleiskieltä, koska se sopii minulle ja blogini tyyliin. Tekstieni viilaamiseen ja tarkistamiseen saan kyllä kulumaan aikaa vähän liikaakin. Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin ja olenkin tosi iloinen, että jaksatte niitä ahkerasti laittaa.
Yhteistyö ja mainonta:
Olen tehnyt yhteistyötä muutamien tahojen kanssa ja varmasti tulen tekemään jatkossakin, jos mielenkiintoisia tilaisuuksia tarjoutuu. Mainostan mielelläni itseäni kiinnostavia ja hyväksi havaitsemiani tuotteita tai palveluja. En halua kuitenkaan täyttää blogiani mainoksilla tai mainoslinkeillä ja ilmoitan aina selkeästi jos postauksessa on kyse yhteistyöstä. Mainoksen tai yhteistyön olisi jollain tavalla liityttävä blogini aihepiiriin. Mutta mutta... Itse asiassa lähiaikoina on tulossa poikkeus sääntöön eli yhteistyökuvio, joka ei kovin läheisesti liity sisustamiseen. Siitä en pystynyt kieltäytymään, koska se on jotain kivaa yhteistä minulle ja miehelleni. Saamme samalla viettää laatuaikaa kaksistaan.
Kuvat:
Käytän pääasiassa omia kuviani. Inspiraatiopostauksia en muista kovinkaan usein, jos koskaan, tehneeni, mutta verkkokauppojen tuotekollaaseja on tullut tehtyä. Jatkossa aion olla entistä tarkempi tekijänoikeuksien suhteen ja mm. Perfect Homen tuotteita koskevaan postaukseen kysyin luvan heiltä sähköpostilla.
Kuten jo yllä mainitsin ovat kuvat mielestäni sisustusblogissa tärkeämpiä kuin teksti. Haluaisin olla paljon parempi kuvaaja ja oppia lisää. Aina ei vain aika riitä kameran kanssa räpeltämiseen ja usein kuvat tulee otettua liian kiireellä. Keväällä kävin järkkärikuvaamisen peruskurssin ja jotain vinkkejä sieltä jäi mieleen ja käyttöön. Lisävarusteiksi täytyisi hankkia ainakin jalusta ja lisäsalama.
Kurjat kommentit:
Kurjia kommentteja alkoi jossain vaiheessa tulla, ja tietenkin anonyymeilta, mutta ei niitä sentään ihan joka viikko tule. Kotiamme on mm. kommentoitu liian värittömäksi ja säälitelty vauvan kurjaa kohtaloa värittömässä huoneessa. Nämähän ovat tietysti makuasioita, joista voisi väitellä maailman tappiin asti. Pääasia, että itse viihdymme ja lapsetkin näyttävät voivan oikein hyvin. ;) Intohimoni sisustamista kohtaan on väitetty kadonneen, mutta voin vakuuttaa, että niin ei todella ole, vaan aivan päinvastoin. Välillä vauhti ja into on vähän liiankin kova. :) Minun on myös väitetty postaavan liian usein ostoksistani. Siihen vastaan, että eikös se vähän niin kuin kuulu sisustusblogin luonteeseen. En ole tuunailija, vaan ostan mieluummin valmista ja uutta. Jokainen käyttäköön rahansa miten tykkää.
En aina oikein ymmärrä näiden anonyymien motiiveja, koska itsellä ei riittäisi aikaa lukea sellaisia blogeja, joista en pidä, eikä minua edes kiinnostaisi lukea sellaisia. Kurjiin kommentteihinkin hieman turtuu ja osaa jättää ne omaan arvoonsa. Aina ne silti jonkin verran harmittavat. Eri mieltä saa toki olla ja rakentava kritiikki on ok. Suoranainen haukkuminen ei kuulu hyviin tapoihin edes netissä. Totuushan on, että minä teen tätä omaa juttuani enkä pysty miellyttämään kaikkia. Valtaosa kommenteista ja palautteesta on kuitenkin positiivista ja niiden voimalla jaksaa taas kirjoitella täältä värittömyyden keskeltä. ;)
Työhöni liittyvät asiat:
Tällä hetkellä olen vielä hoitovapaalla ja työasiat tuntuvatkin aika kaukaiselta asialta. Olen siis pankkialalla ja olemme miehen kanssa samassa työpaikassa, mutta sen enempää en koe tarpeelliseksi työasioista kertoa.
![]() |
Kuva otettu tänä syksynä. |
Liitännäiset:
Linkit:
Linkkien suhteen minulla ei ole mitään selvää kaavaa. Välillä linkitän mm. ostopaikat ja välillä en. En halua liikaa täyttää postauksia linkeillä. Lainaamani kuvat linkitän aina. Tykkään myös linkittää toisten blogeja, sillä haluan tuoda varsinkin uusia blogeja esiin. Joskus voisinkin tehdä esittelypostauksen lempiblogeistani.
Postaustahti:
Aikani ei riitä postaamaan ihan joka päivä, koska aikaa täytyy jäädä myös perheelle, kotitöille ja liikunnalle. Päivittäin postailevat bloggaajat ovat varmasti parempia ajankäyttäjiä kuin minä. Saan yhden postauksen tekemiseen kulumaan aikaa välillä luvattoman kauan. Yritän postailla n. 3-4 kertaa viikossa. Joskus saattaa postauksia tulla useamminkin. Hieman hirvittää miten ehdin mitään, kun palaan töihin, mutta sen vain aika näyttää.
Vinkit:
Tuoreille bloggaajille tai omasta blogista haaveileville voisin antaa vinkin, että kannattaa panostaa kuviin ja banneriin. Kuvaamista kannattaa oikeasti opetella ja tutustua kameran asetuksiin (samalla muistutan tästä itseäni). Lukijoita voit saada myös kommentoimalla ahkerasti muiden blogeissa. Arvonnat ovat kiva lisä ja saattavat houkutella uusia lukijoita. Kaikki eivät arvontoja halua järjestää, mutta minusta ne ovat ihan mukavia lukijoidenkin kannalta. Bloggaaminen on tosi kivaa, eikä sitä kannata ottaa liian vakavasti. Aloita vain rohkeasti! :)