Quantcast
Channel: Home White Home
Viewing all 486 articles
Browse latest View live

Bloggari-ilta Aveolla

$
0
0

Vaasalainen sisustus- ja rakennuspalveluja tarjoava Aveokutsui sisustus- ja mammabloggaajia mukavaan illanviettoon. Olen erittäin iloinen, että pääsin mukaan. Mahtavaa, että Pohjanmaan lakeuksillakin järjestetään tällaisia iltoja. 

Torstai-ilta vierähti kivasti hyvässä seurassa ja herkullisten tarjoilujen äärellä. Lisäksi saimme kuulla hyödyllisen tietoiskun lastenhuoneen sisustamisesta. Ei sitä aina muistakkaan, että lastenhuoneen sisustusta täytyisi miettiä ja katsoa siltä korkeudelta mistä lapsi sen näkee eli usein juuri sieltä lattiantasolta.

 Aveon tilat Vaasan Palosaarella ovat todella upeat ja inspiroivat. Kyllä tuolla kelpaisia työskennellä. Aveolta on mahdollista saada kokonaisvaltaista sisustussuunnittelua ja vaikka koko rakennusprojektin toteutuksen.






Materiaalihuoneesta löytyi mm. upeita marokkolaislaattoja ja kauniita lastenhuoneen tapetteja. 





Hieman erilainen neukkari! Tykkään!






Bloggarit kuuntelevat tarkasti Aveon johtavan sisustussuunnittelijan Anniina Ahon mielenkiintoista luentoa lastenhuoneen sisustamisesta.

(kuva lainattu: Huvikumpu Living)





Aveon toimitilojen vessa on todella vaikuttava. Näitä marokkolaislaattoja saa muuten tilattua Aveon verkkokaupan kautta. Aveolla on myös oma sisustusblogi, johon kannattaa tutustua.





Pääsimme herkuttelemaan kuoharilla, kanapeilla ja suklaalla. Kotiinviemisiksi Aveo oli kerännyt kaikille muhkeat tuotekassit. Pussukasta löytyi mm. ihana lasten tyynyliina, Dermosilin tuotteita, lahjakortti ja suklaata.


Kiitos Aveolle erittäin onnistuneesta illasta! 
Ja hyvää viikonloppua kaikille!



Aveo 
Mäntymäentie 3, 65200 VAASA (päätoimipiste)
Konttoripuhelin: 010 322 36 00


(Postaus on tehty yhteistyössä Aveon kanssa.)

Säihkettä oksilla

$
0
0

Jouluvalmistelut etenevät... Ripustin pähkinäpuun oksille pari vuotta sitten H&M:stä hankitut Love-koristeet ja uusia IKEAn kuusenkoristeita. Syksyllä ostamani Kylie at home -tyynykin pääsi vihdoin käyttöön. Tykkään, että tuli kaunis kokonaisuus tuosta nurkkauksesta. Oksat vain eivät meinaa saada rauhaa 1-vuotiaalta ja todennäköisesti joudun ne kohta siirtämään pois olohuoneesta. 








Tämä nurkkaus on ehdottomasti lempikohtiani kodissamme ja tykkään kuvata sitä. Siksi kuviakin tuli taas useampi. 

Joko olette aloittaneet koristelut ja asentaneet jouluvaloja? 

Laitoin eilen paperitähdet olohuoneen ikkunoihin ja kävin asentamassa ulkovaloja, mutta niitä en vielä kytkenyt päälle. Ehkä teen sen tänä iltana. Tähdistä laitan teille kuvia ensi viikolla. 

Tällä viikolla olenkin postaillut ahkerasti, mutta ensi viikolla näyttää taas olevan kiireempää, joten postauksia tulee varmasti vähemmän. Mutta kiitos kun pysytte mukana ja tervetuloa kaikki uudet lukijat! <3 Olette tärkeitä!

Nyt on ihanaa olla sisällä, kun Eino-myrsky riehuu. 
Mukavaa päivää! :)


Tunnelmavaloja olohuoneessa

$
0
0
Olohuoneessamme tunnelmavalot vain lisääntyvät. Asensin viikonloppuna molempiin suuriin ikkunoihin paperitähdet ja pallovalot siirtyivät samalla nurkkaan. Tähdistä voin tehdä vielä jossain vaiheessa oman postauksensa. Syksyllä Hintakaaresta ostamani lasimaljan täytin joulupalloilla ja vanhoilla patterivaloilla. Mallailin maljaa rahin päälle, mutta pienen uteliaan miehen takia en voinut sitä siihen jättää. 



 





Vahingon välttämiseksi malja siirtyi keittiön saarekkeelle. Lasimalja on tosi monikäyttöinen, koska siinä voi polttaa kynttilää tai sen voisi vaikka täyttää namuilla.




Aika jouluiselta alkaa jo näyttää ja ulkovalotkin kytkin päälle. 
Ihanaa, kun joulu tulee! <3



Kynttiläillallisella Fondiksessa

$
0
0
Vihjasin jo Blogiperiaatteeni -postauksessa hieman erilaisesta yhteistyökuviosta, johon mieheni kanssa molemmat pääsisimme osallistumaan. Saimme Vaasalaiset bloggarit -Facebookryhmän kautta mahdollisuuden kokeilla ravintolakriitikon elämää. Vaasalainen ravintola Fondis tarjosi meille kolmen ruokalajin illallisen ja halusi rehellisen mielipiteemme annoksista. 

Fondis sijaitsee Vaasan tori laidalla ja toimii päivisin myös suosittuna lounasravintolana. Se on itse asiassa yksi työpaikkamme lounasravintoloista, mutta minulle työlounaat ovat tällä hetkellä melko kaukainen asia. Oli ihanaa arjen luksusta, kun pääsimme miehen kanssa kahdestaan illalliselle keskellä viikkoa. Pojat vietiin hoitoon miehen vanhemmille. Fondiksen kokki oli valinnut ruuat etukäteen ja me saimme vain istua pöytään ja nauttia. Hieman tuotti vaikeuksia muistaa kuvata annoksen ensin, ennen kuin ne katosivat parempiin suihin.

Annokset olivat sekä maukkaita että todella kauniin näköisiä. Minun annokseni olivat kasvisruokaa, jota Fondiksen listalla on aika suppeasti. Pääsimme myös jututtamaan kokki Juunas Laaxoa. Hän kertoi, että he pyrkivät jatkossa uudistamaan menun n. 3-4 kertaa vuodessa. He tekevät kaikki annosten raaka-aineet itse näkkileivästä ja jäätelöstä lähtien. Tällä hetkellä Fondiksen menu on kotimaisiin ja pohjoismaisiin raaka-aineisiin painottuva. 




Alkuruoka:

Alkupalaksi saimme molempien herkkua eli patonkia ja valkosipulivoita. Minulle tarjoiltiin lisäksi maa-artisokkakeittoa parmesankekseillä. Annokseen kuuluu normaalisti myös kampasimpukat. Pidin keitosta todella paljon. Se oli ihanan kermaista ja hieman makeaa.




Mieheni M söi alkuruokana kylmäsavulohta rieskaan käärittynä ja maustettuna tillimajoneesilla ja sitruskreemillä. M piti annoksesta kovasti ja tykkäsi, kun lohi ei ollut liian suolaista vaan suolaisuutta sai itse säätää sormisuolalla.




Pääruoka:

Minun pääruokani oli juureksia filotaikinaan käärittynä ja vuohenjuustolla kruunattuna. Lisukkeena oli ohrattoa paahdetuilla porkkanoilla ja punajuurilla. Tämä oli maistuva annos, mutta jos menisin ravintolaan normaalina asiakkaana, niin ehkä kaipaisin ainakin toisen kasvisruokavaihtoehdon lisää.




M sai pääruuaksi hirveä eli lihamurekkeeseen käärittyä hirvenvasan sisäfilettä makean riistakastikkeen ja perunaconfitin kera. Hänen kommenttinsa olivat: "Suuhunsopivaa, mutta ei liian voimakas riistan maku, hyvää". M piti annoskokoa alkupalojen jälkeen syötyny hieman liian suurena. Kuulimme, että annos oli alunperin ollutkin hieman pienempi, mutta asiakkaat olivat toivoneet siitä suurempaa.



Jälkiruoka:

 Jälkiruuaksi saimme kaksi erilaista annosta, joita vuorotellen maistelimme. Itse pidin enemmän porkkanakakusta valkosuklaakreemillä ja appelsiinisorbetilla. Miehen makuun oli turkinpippuri-salmiakkisemifreddo lakritsa-limekastikkeella. Annokset katosivat hyvin nopeasti lautasilta.



 


Kuvasin teitä varten myös hieman Fondiksen tumman tunnelmallista sisustusta.




En usko, että meidän kannattaa alaa vaihtaa ravintolakriitikoiksi, mutta oli tämä todella mielenkiintoinen kokemus. Pakko vielä kehua, että Fondiksen tarjoilija osasi suositella minulle todella hyvää verdejo-rypäleistä tehtyä Aura-valkoviiniä. Se sopi loistavasti ainakin kasvisruuan kanssa.


Herahtiki vesi kielelle? 
Onko Fondis kenties sinulle tuttu paikka?


Iso kiitos Fondikselle mahtavista ruuista ja kivasta illasta! 


Fondis
Hovioikeudenpuistikko 15, 65100 Vaasa 
 puh./tel. 020 7345 400
Pöytävarauksen voi tehdä myös netissä.


(Postaus on tehty yhteistyössä ravintola Fondiksen kanssa.)

Tähdet, tähdet ja pari tyynyä

$
0
0


Jouluhössöttäjä täällä moi! Meillä on ollut jo viikon ajan valkoiset paperitähdet olohuoneen ikkunoissa. Ostin tähdet viime vuonna Clas Ohlsonilta. Ne tulevat varmasti olemaan ilonamme joulusta toiseen. Jälleen kerran pakko hehkuttaa miten kätevää on, kun katossa on pistorasiat joulu/kausivaloille. 

Sohvalle vaihdoin jokin aika sitten kimaltavia tyynyjä. Yhdessä kuvassa vilahtaa uusi mattommekin, mutta sen haluan esitellä paremmin ensi viikolla. Yksi mattokuva onkin jo nähtävillä Facebookissa. Sain sinne teiltä paljon kommentteja ja mielipiteitä mattoon liittyen. Kiitos niistä! :) Matto tuli jäädäkseen ja onkin paljon raikkaampi kuin vanha harmaa. Olkkari vaaleni ihanasti! Mutta vanhaakin mattoa varmasti tulee vielä käytettyä.

Mutta nyt paljon kuvia (ja vähän tekstiä) tähdistä ja tyynyistä!






Paljetti- ja strassityynynpäälliset ovat H&M:n, karvatyyny ja harmaat silkkityynyt ovat Askosta. Tyynyjä vaihtamalla tuli heti niin juhlava fiilis.







Kuuluuko paperitähdet teidän joulukotiin? Minusta ne ovat ehkä kauneimpia joulukoristeita/valoja.


Ensi viikolla blogissani käynnistyy ihana jouluinen arvonta kiitoksena teille lukijoilleni! Toivottavasti posti kulkee ja palkinto saapuu tänne alkuviikosta, että pääsen ottamaan siitä kuvia. Kannattaa vaikka jo nyt klikata itsensä lukijaksi tuosta sivupalkista. Siitä on etua arvonnassa. ;)


Viettäkää mukava viikonloppu! 
 Ihanaa, kun on tullut vähän lunta.

Menemme miehen kanssa illalla työpaikan pikkujouluun ja huomenna juhlitaan ihanaa kaksivuotiasta. Palataan siis ensi viikolla! <3

-Jemina-

Olohuoneen raikastus: uusi matto

$
0
0
Postaukseni ovat viime aikoina pyörineet vahvasti olohuoneen ympärillä ja vielä jatkan yhden postauksen verran samoista nurkista. Hobby Hallista tilaamani Koodi Plait-ryijymatto osoittautui nappivalinnaksi. Toista tilaamaani mattoa en lopulta edes lunastanut, koska ihastuin heti niin kovasti tähän marokkohenkiseen Plait-mattoon. Olen aika pahasti hurahtanut noihin marokkokuvioihin.

Olohuone vaaleni maton vaihdon myötä todella kivasti. Vaihteeksi olikin mukava kokeilla kuviollista mattoa, koska kaikki edelliset ovat olleet yksivärisiä. Uusi matto on hieman luonnonvalkoinen, mutta se ei häiritse enää ollenkaan, koska matto sopii meille muuten niin loistavasti. Lisäksi se oli sopivan edullinen ja olen jo pitkään haaveillut valkoisesta matosta, mutta ihan kokovalkoista en uskaltaisi laittaa.


 








Olen niin tyytyväinen tähän mattoon, että oli pakko laittaa taas monta kuvaa. Kokeilin myös pitkästä aikaa Kartellin Stone -jakkaraa olkkariin ja siirsin kromisen Tam Tamin makuuhuoneeseen. Stone sopii niin kauniisti yhteen muiden olohuoneen Kartellien kanssa. Enää puuttuu vain joulukuusi ja sitten olkkarin joulusisustus alkaa olla valmis. Mutta kuusen laitamme vasta aikaisintaan pari viikkoa ennen joulua.


Hyvää marraskuun viimeistä viikkoa! :)

Jouluinen arvonta ja Millan Putiikki

$
0
0
Yhteistyössä ihanan Millan Putiikin kanssa pääsen arpomaan teille jotain kivaa jouluista. Millan Putiikin myymälä löytyy Lahdesta ja verkkokauppa osoitteesta millanputiikki.fi. Millan Putiikki myy mm. yhtä lemppimerkkiäni eli Rivièra Maisonia. Heidän valikoimassaan on myös Tine K, By Nord, Pappelina, Design Letters, Balmuir, Roomlight, Lene Bjerre, Happy Lights ja monta monta muuta ihanaa merkkiä. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin. 

Keräsin kollaasiin omia suosikkejani Millan Putiikin jouluvalikoimasta.




Ja sitten itse arvontaan...

Tällä kertaa pääsen ilahduttamaan peräti kahta onnellista voittajaa, sillä palkintoja on kaksi kappaletta. Millan Putiikki lahjoitti arvontaani varten kaksi kaunista, valkoista, Bloomingvillen poroa. Kaikenlaiset sarvipäät ovatkin tämän joulun hitti. Nämä Bloomingvillen porot ovat keraamisia ja n. 17 cm korkeita. 






SÄÄNNÖTovat taas vanhat tutut: 

- Saat 1 arvan, kun kommentoit postausta
- Saat 2 arpaa, jos olet blogini julkinen lukija Bloggerin kautta tai liityt lukijaksi ja kommentoit postausta
- Saat 3 arpaa, jos olet blogini julkinen lukija Bloggerin kautta tai liityt lukijaksi, kommentoit postausta ja jaat postauksen Facebookissa tai blogissasi. Voit käyttää yllä olevaa kuvaa.

Muistathan ilmoittaa monellako arvalla olet mukana. 
Anonyymit! Laittakaa joku nimimerkki tai sähköpostiosoite.
Kerro kommentissasi vaikkapa mikä on rakkain/tärkein jouluperinteesi.

Palkintoja on kaksi (2) kappaletta.
Arvonta alkaa nyt ja päättyy 5.12.2013 klo 20

Kannattaa myös käydä tykkäilemässä Millan Putiikin Facebook-sivuista.


 
Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan! 
Kiitos Millan Putiikille upeista palkinnoista! 


(Postaus on tehty yhteistyössä Millan Putiikin kanssa.)

Joulu hiipi makuuhuoneeseen

$
0
0
Timanttiset tunnelmavalot -postauksessa ensi kerran esittäytyneet IKEAn "timanttivalot" päätyivät lopulta makuuhuoneeseen. Siellä ne säihkyvät todella ihanasti ja luovat upeaa tunnelmaa iltaisin, kun huone on muuten aivan pimeä. Valoja olisi myös kiva käyttää jouluna kattauksissa, mutta tuskin maltan ottaa niitä pois ikkunalta.





Rakastan tuota Stockmannin harmaata silkkiverhoa! Tykkään, kun se valuu ylipitkänä lattialle, ehkä jonkun mielestä liiankin pitkänä. Sen verran kuitenkin jo haikailen valoisampia aikoja, että suunnittelin vaihtavani verhon keväällä valkoiseen. Ja jos silloin saisi vihdoin hankittua makkariin valkoisen matonkin. Se onkin ensi vuoden haavelistallani kärkipäässä.





H&M:n strassityynyt kaivoin myös esiin. Vielä mietin laittaisinko myös Henkkamaukan suuripaljettiset tyynyt (näkyvät bannerissa). Eli tällaiset todella pienet muutokset tällä kertaa makuuhuoneessa. 


Mukavaa iltaa ja toivotan jo nyt hyvää viikonloppua! 
Kohta on joulukuu! <3 

Tervetuloa myös uudet lukijat ja muistakaa edelleen osallistua poroarvontaan. :)



Menneitä jouluja

$
0
0


Joulukuu, vihdoin! <3 Nythän saakin ihan täysillä ja luvan kanssa hömpöttää ja hössöttää lähestyvästä joulusta. Eilen illalla paketoin ensimmäiset lahjat ja tonttukin kävi täyttämässä poikien joulusukat. ;) Ensi viikolla voisi tehdä piparit ja tortut. Milläs mallilla teidän jouluvalmistelut ovat?

Iski jokin ihmeellinen nostalgiafiilis, ja aloin muistella parin-kolmen vuoden takaisia jouluja rivitalokodissamme. Halusin jakaa muutaman kuvan teidän kanssanne. Kuvien laatu on todella surkea, sillä ei näitä ollut koskaan tarkoitus missään julkaista, mutta menköön.







Vanhan kodin sisustus oli tumma ja melko runsaskin, ainakin olohuoneen osalta. Jouluvärimme olivat musta, valkoinen, harmaa ja hopea. Tykkään edelleen tästä tummastakin tyylistä, mutta uuden kodin vaaleampi sisustus tuntuu silti enemmän omalta.






Viimeinen kuva ei ole varsinaisesti joulukuva, mutta halusin näyttää miten ihanalta Bourgie näytti harmaata Tuntoseinää ja mustaa verho vasten. Harmi, että kuva on muuten noin huono.


Sellaiset tunnelmat oli silloin ja nyt katse kohti uutta joulua!

Hyvää ensimmäistä adventtia! 
 

P.S. Lisää vanhan kotimme kuvia löytyy täältä ja täältä. Ja viime vuoden joulusta löytyy pieni pala täältä.

Joululahjavinkki: Design Letters

$
0
0
Arne Jacobsenin suunnittelema Design Letters on varmaan jo monelle tuttu ainakin mukien muodossa. Yhteistyön kautta sain Millan Putiikilta hienot Design Lettersin keittiöpyyhkeet. Pyyhkeitä on saatavilla myös mustana, mutta meille sopi hyvin nämä raikkaat valkoiset. Pakkauksessa on aina kaksi pyyhettä, joista toisessa oranssi ripustuslenkki ja toisessa turkoosi. Keittiöpyyhevalikoimamme kaipasikin päivitystä, joten tämä setti oli meille erittäin tervetullut. 
Kiitos Millan Putiikille!





Meidän eskarilainen on nyt kovasti kiinnostunut kirjaimista ja numeroista, joten arvata saattaa, että pyyhkeet kiinnostivat häntä kovasti. Niistä on hauska etsiä tuttuja kirjaimia.

Design Letters -keittiöpyyhkeet toimitetaan kivassa pahvipakkauksessa. Nämähän ovat aivan loistava joululahjaidea ja kätevä postittaa vaikka kaukana asuvalle ystävälle. Keittiöpyyhkeet ovat varmasti tarpeellisia joka kodissa.




Millan Putiikin verkkokaupassa on nyt ilmaiset postikulut kaikille yli 80 € ostoksille! 
(Etu voimassa jouluun asti.)

Etu kannattaa hyödyntää ja tilata vaikka näitä tyylikkäitä Design Letters -keittiöpyyhkeitä, Design Letters -mukeja tai jotain muuta kivaa itselle tai lahjaksi.


(kuva lainattu: Millan Putiikki)

 
Itseäni kiinnostaisi ainakin nämä söpöt poromagneetit, jotka löytyivät tänään Millan Putiikin Facebook-joulukalenterista.


P.S. Millan Putiikin kanssa yhteistyössä toteutettu poroarvonta on vielä käynnissä torstaihin klo 20 asti.


Mukavaa viikkoa! :)


(Postaus on tehty yhteistyössä Millan Putiikin kanssa.)

Blingiä (lisää) vessaan

$
0
0
Ihan jokaisessa postauksessa en viitsi joulua hehkuttaa, joten tähän väliin kurkistetaan vessaan, jonne ei taida joulukoristeita eksyä. Tai eihän sitä ikinä tiedä, koska tykkään, että vessakin näyttää sisustetulta.

Bongasin ihanan Katin blogista kauniit pumppupullot. Kati oli löytänyt pullot Veljekset Keskiseltä ja sattumalta samoihin aikoihin oli pikkusiskoni menossa sinne päin. Minäpä laitoin tietysti ostoslistaa siskolle mukaan ja sain kuin sainkin omat "luxusputelini", eikä maksanut paljon mitään. Pullot sai alle kympillä. Luulin, että nämä olisivat vain pelkät tyhjät purnukat, mutta niissä olikin aineet sisällä. Kosteusvoidetta en ole vielä testannut, mutta käsisaippuassa ainakin on ihana tuoksu. Ja nehän voi täyttää aina uudestaan ja uudestaan.




Orkidea on ainakin väliaikaisesti siirtynyt eteisestä vessaan, mutta saattaa jäädä sinne pidemmällekin vierailulle.





Aika kivat putelit vai mitä! Blingiharakka on taas onnessaan. :)


Facebookin puolella kerroin jokin aika sitten, että löysimme vihdoin tapetit tähän veskiin. Tapettivaihtoehtoja pohdin yhdessä teidän kanssanne postauksessa Vessaprojekti: tapettia vai maalia? Sain silloin teiltä paljon hyviä mielipiteitä ja kiitos vielä niistä. Tarkoitus on tapetoida pöntön takainen seinä ja lavuaarin vastapäinen seinä. Tapetit löytyivät ihan yllättäen ruokaostosreissulla Prismasta. Tarkoitus oli tapetoida jo viime viikonloppuna, mutta laiskuus iski ja todennäköisesti saamme tapetit seinään vasta joulun jälkeen. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Toivottavasti lopputuloksesta tulee yhtä upea kuin mitä olen kuvitellut. Saatan vilauttaa tapetteja teille jo aiemmin, jos en malta odottaa. Sen verran voin paljastaa, että vessaan tulee kahta eri tapettia. Kuulostaa varmaan hurjemmalta kuin mitä onkaan. ;)


Rentoa iltaa! :)

Tämä mamma lähtee kohta happihyppelylle ystävän kanssa.

Joulukoristeluja pojan huoneessa

$
0
0
Taisi olla lokakuun loppua, kun toiset juhlivat halloweenia, niin meidän poju 6-vee kaivoi jo pienen joulukuusensa esiin. :) Pitäähän siitä ehtiä nauttia tarpeeksi. Siitä asti kuusi on nököttänyt pojan huoneen kirjoituspöydällä. 

Kuusi on jo pari vuotta vanha ja hyvin se on kestänyt välillä varsin kovaakin käsittelyä. Valot siinä on vähän turhan kellertävät, mutta taitaa olla patteritkin aika vähissä tällä hetkellä. Tänä vuonna uudistin pojan rakasta kuusta sen verran, että ostin siihen uusia pikkupalloja huoneen väreissä eli valkoista, turkoosia ja harmaata. 




Esikoisen huoneesta löytyy myös poikien joulusukat, jotka tilasin hiljattain H&M:ltä. Isommalla pojalla oli aiemmin käytössä minun vanha joulusukkani, mutta halusin nyt pojille samanlaiset. Tonttu tuo öisin sukkiin jotain pientä ylläriä. Tänä vuonna on sukkiin tulossa mm. kyniä, karkkia/suklaata, shampoota, pesusienet, tehtäväkirja, matkapeli ym. Onko teillä muilla tällaista sukkaperinnettä? Sehän ei kovin suomalainen traditio ole, mutta minulla tosiaan oli myös lapsena joulusukka, jonne tonttu toi joulukuussa pientä kivaa, kunhan muistin olla kiltti.

Poika on alkanut kovasti tykkäämään kirkkaanpunaisesta. Mietin, että saisiko punaista jotenkin ujutettua turkoosin kaveriksi joulun jälkeenkin vai riiteleeköhän väripari liikaa. Tapettia en viitsisi vielä alkaa vaihtamaan.




Älkää ihmetelkö: Sukissa on kiinni vielä nuo viivakoodilaput, koska poika halusi kirjoittaa niihin sukkien omistajien nimet, ettei tonttu sekoile ja laita ylläreitä väärään sukkaan. ;) 

Sängyn alta löytyy myös eräs toinen uutuus. Ostimme eskarilaiselle hiljattain mustan säkkituolin, koska hänellä on nykyään telkkukin sängyn alla. Täytyy ottaa joskus laajempia kuvia tästä uudesta kokonaisuudesta. Sängyn rungon maalaaminen tuli taas mieleen, kun näitä kuvia katselin, mutta katsotaan saanko sitä koskaan aikaiseksi.



Pojan ikkunassa on viime vuonna hankitut tähtivalot. Niitä käytetään nyt myös yövaloina. Hui, kylläpäs näyttääkin keltaiselta tuon kuusen patterivalot.

Sellaista tonttuilua meidän J:n huoneessa! Ehkä ensi viikolla laitamme ison kuusen vai pitäisikö jo tulevana viikonloppuna... Poika ei jaksaisi odottaa sen kanssa. Enkä minäkään.


Joulu lähenee, päivät hupenee ja vielä on lahjojakin muutama hankkimatta ja joulusiivoista nyt puhumattakaan! Mutta päätin olla stressaantumatta (tänä vuonna). Aattona emme ole edes kotona vaan reissaamme isovanhempien väliä. Vieraita meille tuskin on tulossa. Ja tuleehan se joulu vähemmälläkin stressaamisella ja puunaamisella.;)


 Stressitöntä joulun odotusta! 


P.S. Muistakaa, että tänään on viimeinen päivä ja mahdollisuus osallistua poroarvontaan! Arvonta päättyy klo 20 ja voittajan julkistan viimeistään huomenna.

Jouluarvonnan voittajat!

$
0
0
Jouluinen poroarvonta on nyt suoritettu! Arpoja kertyi aivan huikea määrä eli yhteensä 429 kappaletta!!! Lämmin kiitos kaikille osallistuneille ja erityiskiitos ihanista kommenteistanne. Oli tosi mukava lukea jouluperinteistänne. Ajattelinkin tehdä ensi viikolla niistä jonkinlaisen koosteen.

Mutta nyt kaikki varmasti jo kuumeisesti odottavat tietoa voittajista...




Arvoin porot erikseen eli haussa oli 2 voittajaa. Arvonnan suoritin tuttuun 
tapaan Excelin ja Random.orgin avulla. 

Ensimmäinen poro lähtee...




MIRALLE kommentilla:



Ja toisen poron voitti...


SARI kommentilla:



Paljon onnea molemmille voittajille! :)

Lähettäkää Mira ja Sari yhteystietonne minulle sähköpostiin (myhomewhitehome@gmail.com), että saan porot pian postiin ja ehtivät tulla jouluksi.

Kiitos vielä Millan Putiikille palkintojen sponsoroinnista! 

Tervetuloa myös uudet lukijat! Arvonnan aikana meni 400 rekisteröityneen lukijan raja rikki ja se on todella hienoa. En osaa edes sanoin kuvailla kuinka iloinen olen teistä lukijoistani. Kiitos! <3 Seuraava arvonta onkin tulossa vuodenvaihteen jälkeen, kun blogini täyttää 1 vuoden.


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


-Jemina-

Hopeinen kynttiläasetelma

$
0
0

Toivottavasti teidän itsenäisyyspäivä sujui rauhallisesti. Me käväisimme miehen vanhempien luona ja pojan kanssa paistettiin illalla pipareita. Tänään vielä täytyisi koristella piparit ja paistella tortut.

Kokosin eilen juhlapäivän kunniaksi runsaan kynttiläasetelman isolle tarjottimelle. Tykkäsin kovasti lopputuloksesta. Harmi vain, että tarjotinta ei voi olkkarin rahin päällä pitää uteliaiden pikkusormien takia. Hopeisen kuusen ostin syksyllä IKEAsta ja nämä kuuset ilmeisesti myytiinkin melko nopeasti loppuun. Se on kyllä upea! Toista valkoista kynttilää vähän tuunasin timanttitarroilla. Kaikki loputkin tarvikkeet löytyivät vanhoista varastoistani.

 Kuvat puhukoot puolestaan...






 

Tuli taas otettua miljoona kuvaa, koska tästä tuli niin nätti.
Vai tykkäättekö?


Mukavaa viikonlopun jatkoa! 
Ihania tällaiset pitkät viikonloput. :)



P.S. Arvonnan voittajat Sari ja Mira eivät ole vielä ilmoittautuneet! Huhuu!!!

Bonusta (joululahja)ostoksista verkossa

$
0
0
 Postailin jokin aika sitten mainiosta palvelusta nimeltä Ostohyvitys.fi. Palvelun ideahan on, että verkko-ostoksillakin voi tienata itselleen bonusta. Ostohyvitys.fi maksaa rekisteröityneille käyttäjilleen ostohyvitystä eli rahaa takaisin nettiostoksista. 

Pääsin osallistumaan Ostohyvityksen yhteistyökampaanjaan ja siksi testailin palvelua oikein kunnolla. Tilasin samalla itselleni joululahjaksi pari ihanaa Kartellin tuotetta. Joulupukkiin kun ei voi tällä ikää enää aina luottaa, niin parasta lahjoa itse itseään. ;) Ostohyvitys myös pyysi minulta omia käyttökokemuksiani palvelusta. Otin kuvakaappauksia havainnollistaakseni tilaustapahtumaa paremmin.

Tässä tulee siis pieni opastus Ostohyvitys.fi -palvelun käytöstä. Pääset sinäkin hyödyntämään kätevää ja rahanarvoista palvelua. Palveluun rekisteröityminen ja sen käyttö on ilmaista.


1. Rekisteröidy
 
Aloita rekisteröitymällä Ostohyvitys-palveluun tästä linkistä. Kiitokseksi palvelun kokeilusta saat vielä Fazerin suklaalevyn. Suklaalevyyn on oikeutettu linkin kautta Ostohyvitys.fi-palvelun käyttäjäksi 31.12.2013 mennessä liittynyt ja palvelua 31.12.2013 mennessä kokeillut uusi palvelun käyttäjä.




 2. Kirjaudu 

Kirjaudu sisään Ostohyvitys.fi -palveluun ja aloita verkkokauppojen selaaminen. Palveluun on liittynyt jo satoja nettikauppoja.

Itse tein tällä kertaa ostokseni Room21-verkkokaupassa ja se löytyi Verkkokaupat -otsakkeen alta. Ostohyvityksen suuruus vaihtelee verkkokaupoittain ja se saattaa vaihdella myös verkkokaupan sisällä tuoteryhmittäin. Room21-verkkokaupassa hyvitys on 5%.






3. Siirry kauppiaan sivuille

 Klikattuasi valitsemasi nettikaupan linkkiä näet vielä tarkemmat tiedot mm. hyvityksen suuruudesta ja erityisehdoista. Klikkaa sitten itsesi kauppiaan sivuille. Muista jatkossakin aina ensin kirjautua Ostohyvitys.fi -palveluun ja vasta sieltä kautta siirry verkkokauppaan. Vain näin toimimalla varmistat, että saat hyvitykset.





4. Shoppaile normaalisti

Tee tilauksesi normaalisti kauppiaan sivuilla. Älä poistu välillä muille sivustoille, että ostohyvitys varmasti kirjautuu sinulle. 

Itse tilasin pitkään haaveissa olleet Kartellin Dune-tarjottimen ja Take-valaisimen, joka sattui vielä olemaan tarjouksessa. Näistä kuulette varmasti lisää joskus myöhemmin.



Tilaukseni lähti matkaan ja jo parin minuutin kuluttua Ostohyvityksen Oma sivu-osiossa pääsin katsomaan kerryttämääni hyvitystä.  
Tästä 128 € tilauksestani tienasin 6,40 € ostohyvitystä. Se on jo tosi mukava summa.
Hyvitys maksetaan pankkitilille kunhan vähintään 15 € kertymä tulee täyteen. Tilinumero täytyy muistaa käydä lisäämässä Oma sivu -osiossa.


 Eihän ollut vaikeaa? Nyt vain rohkeasti kokeilemaan ja tekemään vaikka viime hetken joululahjaostokset Ostohyvityksen kautta. 


Iloista viikkoa ja joulun odotusta! :)
 

*Postaus on tehty yhteistyössä Ostohyvitys.fi kanssa*

Sarvipäät - Joulun 2013 hitti

$
0
0


Eteisen lipaston päälle on ilmestynyt hieman jouluisempaa koristetta. Hopeiset porot ostin jokin aika sitten Plantagenista. Nappasin mukaani kaksi viimeistä hopeaporoa. Niitä oli myös valkoisena. Nämä ovat aika saman näköisiä ja kokoisia kuin ne arpomani Bloomingvillen porot. Ikivihreät amaryllikset äitini toi hiljattain IKEAsta. Pentikin ihana tuikkupuu onkin viihtynyt lipaston päällä jo lokakuun alusta lähtien ja todennäköisesti saa olla paikallaan pitkälle kevääseen. Siinä tulee poltettua tuikkuja useampi kerta viikossa.



Aluksi luulin, että sarvipäävillitys ei rantautuisi meille lainkaan, mutta väärässä olin. Ovathan nämä aivan hurmaavia juuri joulukoristeina. Tykkään niistä seinälle laitettavistakin sarvipäistä, mutta sellaista meille ei ole tulossa. Joihinkin koteihin sopivat varmasti ihan ympärivuotiseen käyttöön. Löytyykö teiltä sarvipäitä?

Poistin muuten HOME-tarran lipaston yläpuolelta. Jotain muuta tuohon seinään täytyisi keksiä tilalle, mutta nyt menee näin ilmankin, kun lipastolla on monta korkeaa elementtiä. Sen jälkeen kun tuikkupuu ja amaryllikset lähtevät varastoon, voi seinä näyttää vähän orvon paljaalta. Pari ideaa onkin jo muhimassa, mutta ne saavat odottaa ensi vuotta.





Joko on lahjat paketoitu ja tortut paisteltu? 

Minun pitäisi vielä pari lahjaa ostaa, mutta aika hyvällä mallilla alkaa olla. Netistä olen tilannut lähes kaikki lahjat. Se on niin kätevää ja monessa paikassa on tällä hetkellä ilmaiset postarit.


Mukavaa tiistaita! :)

Torttukahvit ja lahjakääreitä

$
0
0


Kun pikkumies on päiväunilla ja isompi esikoulussa on kotiäidillä hetki omaa aikaa. Silloin voi vaikka hörpätä torttukahvit ja leikkiä joulupukin apulaista. Tortut ja piparit paistelin viime viikonloppuna isomman pojan kanssa. Hän on aina yhtä innokas leipuriapulainen.




Lahjat käärin jälleen (tänäkin vuonna) hopeanhohtoisiin papereihin. Lahjapapereita ostin mm. Plantagenista ja K-marketista. Pakettikortteja en ollut tietenkään muistanut ostaa ja tähän hätään ei lähikaupoista kovin mieluisia löytänyt. Olen todella laiska askartelemaan kortteja itse. Joulukortit teetin poikien tonttukuvista, mutta niitäkin annan/lähetän vain perheelle ja lähimmille ystäville. Alunperin ajattelin, että en edes jaksa lähteä koko joulukorttirumbaan tänä vuonna, mutta aina muutama kortti sitten kuitenkin on kiva lähettää kummeille jne. Ja onhan niitä ihana itsekin saada. Pakettikortit löysin lopulta Halpa-Hallissa. Nämä joulupukit ovat ihan hauskoja, joten saavat kelvata. Tulee samalla vähän väriäkin hopeisiin paketteihin. Ehkä ensi vuonna askartelen kortit itse. Varma ehkä. ;)






Millaisia paketteja teillä tehdään tänä jouluna? Teettekö pakettikortitkin itse?


Lukijoiden rakkaat jouluperinteet

$
0
0


Jouluisen poroarvonnan yhteydessä kyselin teiltä rakkaita jouluperinteitänne. Kiitos kun jaoitte niitä kanssani! Tein perinteistänne pienen yhteenvedon ja laskeskelin suosituimmat. Otin tähän myös muutaman esimerkkikommentin.

Tässä tulee Home White Homen lukijoiden jouluperinteiden Top 3:


1. Yhdessäolo perheen kanssa
Selkeästi teille lukijoille tärkein ja rakkain jouluperinne on yhdessäolo perheen ja läheisten kanssa. 

Tanja H kommentoi näin: 
Minulle tärkeintä on rakkaat muistot täydellisestä perhejoulusta. Kaikki muu on turhaa, ainoastaan se merkitsee että saa viettää juhlan rakkaimpien ihmisten kanssa.


2. Jouluruoka
Lähes yhtä tärkeä perinne teille on jouluruoka ja varmasti perhe ja jouluruokailu kuuluvatkin läheisesti yhteen.

Rinna kommentoi:
 Paras jouluperinne meillä on kyllä se kun joulupäivän aamuna menemme mummun ja paapan luokse syömään kunnon jouluruokaa. On kaikki mahdolliset ruoat ja juomat ja jälkkärit. Nykyään kaikki ei taida olla itse tehtyjä enää, mutta ei haittaa kun hyvää on.


3. Haudoilla käyminen
Haudoilla käymistä te pidätte myös rakkaana perinteenä ja monilla se aloittaa rauhoittumisen joulun viettoon.

 Tiina Lempeän kommentti:
Jouluna on tärkeintä viettää aikaa perheen parissa sekä käydä täältä jo pois lähteneiden haudoilla sytyttämässä kynttilä. Niin ja ei saa unohtaa mummoja ja vaareja jotka asuvat vanhainkodissa, muistakaa käydä tervehtimässä myös heitä <3


Muita lähes yhtä tärkeitä perinteitä lukijoilleni on mm. kuusen koristelu, joulusauna, joulupukki ja yleisesti joulun tunnelmasta ja rauhasta nauttiminen. Mainitsemisen arvoisia kivoja perinteitä oli myös esim. Joulupukin kuumalinja ja Samu Sirkan joulutervehdyksen katsominen.


Omat jouluperinteeni ovat lähes nuo samat. Tärkeintä minullekin on se kiireetön yhdessäolo perheen kanssa, johon lasken myös vanhempani, sisarukseni ja mummoni ja miehen perheen. Joulun kohokohta on kokoontua aattoiltana vanhempieni luo syömään ja odottamaan joulupukkia. Jouluruokailu on myös tärkeä jouluperinne ja ehkä kolmantena sitten se joulupukki, koska se on lapsille niin tärkeää ja heidän iloa ja jännitystä on niin mukava seurata.

Joulukirkko ja haudoilla käyminen ovat olleet aiemmin suuremmassa roolissa joulunvietossani. Nyt lasten ollessa pieniä ei vain joka paikkaan ehdi. Haluamme käydä aattona myös miehen vanhempien luona, joten jostain täytyy tinkiä. Panostamme sitten enemmän tuohon kaikkein tärkeimpään perinteeseen eli yhdessäoloon perheen kanssa.

Allekirjoitan myös tämän tiiti66:n kommentin:
Ei ehkä tärkein, mutta erityisen tärkeä perinne on aatonaaton ilta valvomisineen, lahjapakkaamisineen ja kinkun paistoineen. Kaikki kiva vasta tulossa ja kiire ja hössötys ohi...



Pakko vain todeta, että kyllä suomalainen joulu on ihana! <3

Kuvissa esiintyy uuden uutukainen Kartell Dune-tarjottimeni. Se sopii niin kauniisti yhteen Kastehelmien ja Kivien kanssa. <3 Näyttää kuin olisivat jään päällä.


Ihanan rauhallista viikonloppua ja hyvää Lucianpäivää! :)


P.S. Huomenna tai ylihuomenna laitan kuvia valkoisesta kuusestamme.

Kuusi ja valkoinen joulukoti

$
0
0

Varautukaa jälleen melkoiseen kuvatulvaan. Valkoinen joulukuusemme on nimittäin saanut hopeiset koristeensa. Viime vuonna kuusessa oli myös mustia koristeita (tähtiä), mutta tänä vuonna pysyttelin hillityssä hopeavalkoisessa värimaailmassa. Ja on se niin ihana! 

Neljä vuotta sitten hankittu kuusi on pysynyt erittäin hyvänä, joten se oli todellakin huippuhyvä ostos. Perinteisesti olen aina koristellut kuusen esikoisen kanssa ja hän olisi taas halunnut lastata kuuseen kaikki mahdolliset koristeet. Aika paljon koristeita saimmekin siihen uppoamaan, sillä koskaan niitä ei ole laitettu näin paljon kuin tänä vuonna. Vaalean värimaailman vuoksi koristeet eivät kuitenkaan liikaa pomppaa silmään. Kuusesta löytyy mm. IKEAn palloja, sydämiä ja helminauhaa sekä vuosia sitten Halpa-Hallista ostettuja lumihiutaleita. Ensi vuonna aion panostaa uusiin isompiin palloihin.






Laitoin kuusenmatoksi valkoisen tekotaljan. Poika halusi laittaa tyynyt kuusen alle, että joulupukki voisi vähän huilata kuusen juurella. Pukki ei ole edes tulossa meille vaan vanhempieni luo, mutta väliäkös tuolla. Ajatus on tärkein. Tyynyt myös peittäisivät kivasti tuota vähemmän kaunista kuusenjalkaa, mutta siirsin ne kuitenkin sivuun odottamaan pukkia tai tonttuja.





Pienempi poju on erittäin kiinnostunut kuusesta, kuten arvasinkin. Hän käy nappaamassa siitä koristeita leikkeihinsä ja välillä hopeiset helminauhat saavat kyytiä. Toistaiseksi kuusi on kuitenkin pysynyt pystyssä. 




Vaihdoin harmaat sivuverhot valkoisiksi, koska halusin meille mahdollisimman valkoisen joulun. Näin valkoista ei meillä ole varmaan koskaan ollutkaan. Nyt olen tyytyväinen ja joulu saa tulla. Harmi että unohdin mainita joulupukinkirjeessäni valkoisesta telkkarista. Toiveissa ja suunnitelmissa on, että ensi vuonna saisimme sen hankittua.





Toivottavasti saamme valkoisen joulun myös kodin ulkopuolelle. 


Mukavaa päivää! Joulu on jo ovella! <3

Marokkohenkeä joulupöytään

$
0
0
Minulla on ollut viime aikoina aivan uskomattoman hyvä arpaonni! Yleensä en koskaan voita mitään, mutta nyt voitin viikon sisällä jopa kahdessa arvonnassa ihania sisustustuotteita. Modernia Maalaisromantiikkaa -blogin arvonnassa voitin peräti 100 € lahjakortin, jolla sain valita itselleni PartyLiten tuotteita. Tiesin heti mitä valitsisin, sillä olin jo aiemmin ihaillut näitä marokkohenkisiä Puutarhaportti-metallisomisteita. Modernia Maalaisromantiikkaa-Fannin suosituksesta valitsin näihin todella kauniit valkoiset GloLite-kynttilät, joista valo hehkuu läpi koko kynttilän pituudelta. Lisäksi kynttilöissä on Lumimarjan tuoksu. Aivan ihanat siis jouluksi! Kiitos vielä Fannille upeasta palkinnosta!




Kynttilät hehkuvat kilpaa Chilewichin Metallic Lace -tablettien kanssa. Maltoin ottaa Chilewichit taas käyttöön joulun kunniaksi. Ruokailutilan matto kaipaisi pesetystä, mutta hätätilassa käänsin sen vain toisin päin. Näin meillä tehdään joulusiivoja. ;) Matossa on värit toisella puolella negatiivisena. Tykkään enemmän siitä tummemmasta puolesta, mutta tämä saa mennä siihen asti, että matto löytää tiensä pesulaan. Yhdelle tuolille heitin IKEAn tekotaljan, niitä kun meiltä löytyy useampi kappale.





Niin ja se toinen arpavoittoni ei ole vielä tullut, mutta piti sisällään mm. Annon torkkupeiton ja servettejä, tuikkuja ja sisustuslehden. Aika ihana palkinto sekin!


Tänään on esikoululaisen joulujuhla. Aivan äitiäkin jo jännittää! :)

Mukavaa tiistaita!



Viewing all 486 articles
Browse latest View live